Isän kuolinpäivä oli eilen. Ensimmäinen vuosi siis ohi. Vuoden aikana olen monesti kaivannut apua isältä. Sitä "ei probleemaa" lausetta. Silloin kun isä sanoi noin, puolet huolista katosi kuin tuhka tuuleen. Isä soitti viimeisenä aikanaan paljon ja usein. Tarkoitan useaa kertaa päivässä, hän ei muistanut että oli jo soittanut, tai sitten muisti soittaneensa Jennille, ja olikin soittanut minulle. Silloin tuntui toisella tai kolmannella kerralla jo että voi ei, taas jutellaan samat jutut, isän muisti kun ei oikein pelannut. Nyt katselen hiljaa olevaa puhelinta, se ei enää soi, näytössä ei lue Iskä <3 . Yhä edelleen kaipaan noita puheluita, vaikka toki kaipaan sitä aikaa enemmän kun isän kanssa pystyi keskustelemaan oikeista asioista. Alkuun puhelimen hiljaisuus tuntui todella pahalta, pitkään tyhjentelin puhelin tietoja, jotta lokissa luki aina vastattu puhelu Iskä <3 . Nyt en enää sitä tee, mutta numero on yhä tallessa. Tulee varmaan olemaan vielä seuraavankin vuoden ja ehkä sitä seuraavan, poistan kun olen valmis.
Vuosi sitten tänään oli melkoinen hässäkkä. Meidän häät lähestyivät, ja oli ihana helle. Missä ihmeessä se helle nyt on?? Kaipaan sitä viikkoa ennen häitä, kaiken surun keskellä se odotus. Kohta on meidän päivä. Olen seurannut kun ihmiset päivittävät monesko hääpäivä menossa, ja miettinyt, me emme ehkä koskaan tule saamaan noin montaa hääpäivää, koska olimme sen verran vanhempia tuona päivänä. Se oli kuitenkin sen arvoista. Vakka löysi kantensa (huomaatteko, piilotettu typerä sananlasku tähänkin tekstiin). Vuosi sitten emme tienneet mitä tuleva tuo tullessaan. Olen miettinyt että vuosi 2012 oli rankka, mutta niin oli tämä kulunutkin vuosi. Elämä toi minulle juuri Samin viereeni, ihan heikkohermoinen ja itsekeskeinen ihminen ei olisi pysynyt mukana. Enää en koskaan sano, seuraavan vuoden on pakko olla helpompi.. Se ei sitä todennäköisesti ole! On otettava onni hetkestä ja oltava iloinen, kun pienet asiat menevät hyvin. Ei pidä ajatella että on yksin ongelmiensa kanssa tai kadehtia muiden elämää, on vain elettävä, rakastettava ja puhuttava. Suurimmaksi osaksi vaikeuksista selviää jos on rinnalla tuki. On se tuki sitten ystävä, avio- tai avopuoliso, äiti, isä tai joku muu, kunhan tuki on ja sen tuen on valmis ottamaan vastaan, selviää.
Ihmiset käpertyvät helposti omaan suruunsa ja kuplaansa. Eivät huomaa että apu olisi ihan vieressä, kun olisi voimia ottaa vastaan se ja hyväksyisi omat rajansa. Kaiksesta ei jaksa mennä yksin läpi. Se että ymmärtää että tarvitsee apua on jo iso voitto. Silloin apua pystyy ottamaan vastaan. Kukaan ei pysty, eikä kenenkään tarvitse pitää kaikkia lankoja käsissään. Kunpa sitä osaisi pyytää apua elämän vaikeissa hetkissä, ja olla apuna kun omat voimavarat riittävät. Minulla on ollut kokoajan joku johon nojata, se joku on Sami. Hän on ollut yötäpäivää vierelläni, vaikeina hetkinä, ja silloin kun elämä tuntuu ihanalta. Joten minulle on aivan sama, onko meillä vuosi, kaksi tai kolme takana, elettyä elämää on kummallakin paljon takana, ja se että pystymme olemaan tukena toisillemme tässä elämässä on upeaa. Minulla on se johon nojata ja minä olen se johon voi nojata. Nyt ja aina <3 !
https://www.youtube.com/watch?v=ZnaQ0SZehFQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti